A-
A+
”Jatkamme portaita hiekkakumpareen päälle ja rakennamme ylös valaistun tasanteen, jossa on penkit.”
Katja Korkiakoski
Kiuaskallion laskettelurinteen viereen kesällä nikkaroidut kuntoportaat valmistuivat sunnuntaina. Talkooväki laittoi akkuporakoneet surisemaan aamuyhdeksältä ja iltapäivällä oli valmista: kuusi kilometriä lautaa ja 30 000 ruuvia muotoutuivat 369 askelman kuntoportaiksi.
Kestopuiset portaat ovat valmiit ja viimeistelytyöt käynnissä: alas tuleva soraluiska ei ollut sunnuntaina valmis, mutta se ei käyttäjiä haitannut.
Liikkujalle tuo turvaa portaikon toiseen laitaan rakennettu kaide, johon on kiinnitetty valaistus.
–Toivomuksena on, että tällä viikolla valot palavat alhaalta ylös asti, sanovat Jalasjärven Jalaksen hallinnoiman hankkeen puuhamiehet Jarmo Alajoki ja Sami Keskinen.
Kiuaskallion huipulta saa ihailla pohjalaista lakeusmaisemaa. Tarkoituksena on jatkaa askelmia ensi kesänä portaiden lähellä kohoavalle hiekkakumpareelle.
–Jatkamme portaita hiekkakumpareen päälle ja rakennamme ylös valaistun tasanteen, jossa on penkit, Alajoki selvittää.
Kaksikko hakee ensi vuonna ELY-keskukselta rahoitusta myös Kiuaskallion huipulle rakennettavaa näkötornia varten.
Osa alueen asukkaista löysi kuntoportaat jo niiden ollessa puolivalmiina, ja askelmat ovat olleet kovassa käytössä. Avajaisia vietetään syysloman ensimmäisenä tai toisena lauantaina.
–Luvassa on ”ainakin puoliksi leikkimielinen” kuntoporraskisa useissa sarjoissa. Kannattaa treenata jo hiukan valmiiksi, Keskinen virnistää.
Askelmien etenemä vaihtuu välillä rinteen jyrkkyyden mukaan. Maakunnan muut kuntoportaat ovat jyrkempiä.
–Emme voi mitään Kiuaskallion rinteen loivuudelle. Askelman nousu on matala, mutta jos siitä tekisi korkeamman, askelmista tulisi liian pitkiä, toteaa portaat suunnitellut Keskinen.
Toisaalta loivat askelmat kannustavat liikkumaan myös lapsia ja ikäihmisiä, joille jyrkät portaat olisivat hankalat.
–Kovakuntoiset voivat harppoa kahta tai kolmea porrasta kerrallaan, Keskinen vinkkaa.
Kiuaskallion kuntoportaiden ja polkupyöräpuisto Bike Parkin yhteinen rakennushanke maksoi noin 106 000 euroa, josta pyöräilypuiston osuus on vähän yli puolet. Bike Parkin radat teki urakoitsija.
Urheiluseura sai kahteen hankkeeseensa 60 prosentin tuen ELY-keskukselta. Jalaksen osuus kustannuksista on 25 prosenttia, ja Kurikan kaupunki tuki hanketta 15 prosentin osuudella.
–Noin 70–80 prosenttia eli 20 000 euroa Jalaksen osuudesta on talkootyötä, Keskinen arvioi.
Kuntoportaiden rakentamisessa on ollut mukana paljon vapaaehtoista talkooväkeä. Pelkästään sunnuntaina paikalla oli 28 talkootyöntekijää, ja heidän yhteismääränsä nousee selvästi suuremmaksi.
–Iso kiitos kökkäväelle, kiittävät Alajoki ja Keskinen.
Talkootyö ei kata Jalasjärven Jalaksen rahoitusosuutta kokonaan, vaan lisäksi tarvitaan riihikuivaa rahaa.
Urheiluseura on hankkinut rahoitusta myymällä sponsoripaikkoina ”nimikkoportaita”. Sadalla eurolla saa portaan etureunaan kiinnitetyn rosterilaatan, johon on kaiverrettu askelman sponsoroijan nimi.
Sponsorirahoilla katetaan hankkeeseen liittyviä kuluja, esimerkiksi varustehankintoja kuntoportaisiin ja Bike Parkiin.
Yksityishenkilöt, seurat ja yritykset ovat ostaneet vajaat parisataa nimikkoporrasta, vaikka suurempaa markkinointia ei ole tehty. Nimikkoaskelmia on yhä myynnissä.
–Rosterilaatat ruuvataan kiinni syksyn aikana.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely