Pohjolan kattoon jäi jälki kohdasta, josta tulipalo olisi voinut roihahtaa välikattoon. Luopajärven Nuorisoseuran varapuheenjohtaja Heidi Kuja-Perälä (vas.) ja puheenjohtaja Salla Kurikka toivovat, että vakuutustarkastajan kanssa asia etenee mahdollisimman pian. Taloon on paljon varauksia, eikä sitä ole varaa pitää tyhjillään.
Terhi Rintala
Luopajärven nuorisoseurantalo Pohjolassa päästiin lauantaina säikähdyksellä. Ainekset isompaan tulipaloon olisivat jo olleet.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely
A-
A+

Lauantaina onni oli myötä monella tavalla. Luopajärven Pohjolassa järjestettiin Vapepan viestintäkoulusta, joten talo ei ollut tyhjillään.
– Koulutus oli jo loppupuolella, kun salissa kattolamppu paukahti ja samassa rivissä olleet lamput menivät pimeäksi. Laitoin kotiin Mikolle viestin, että tulee katsomaan kurssin jälkeen, mitä tapahtui, nuorisoseuran varapuheenjohtaja Heidi Kuja-Perälä kertoo.
Koulutus päättyi. Heidi ja Anu Lohikoski jäivät vielä siivoamaan paikkoja. Mikko Kuja-Perälä tuli tarkistamaan tilannetta viisi yli neljä.
– Savua ja liekkejä ei vielä näkynyt, vaikka välikatossa paloi jo. Mikko suunnitteli menevänsä välikattoon tarkistamaan tilanteen, mutta ei onneksi päässyt sinne.
Savua alkoi tulla ja ensimmäiset lieskat löivät esiin. Hälytys tehtiin jo vartin yli neljä. Mikko kiipesi A-tikkaille Heidin keittiöstä hakeman rasvapalosammuttimen kanssa ja aloitti alkusammutuksen.
– Palomiehet sanoivat myöhemmin, että nestesuihku oli paljon tehokkaampi vaihtoehto kuin jauhesammutin. Sellainenkin olisi salissa ollut, mutta jostain syytä hain keittiöstä sen.
Pohjola on rakennettu vuonna 1907. Välikatossa on suurin piirtein puoli metriä kutteria ja olkia. Hyvä alkusammutus auttoi paljon.
– Oli lähellä, ettei palanut koko talo, nuorisoseuran puheenjohtaja Salla Kurikka huokaa.
– Jani Välimaan arvio oli, että nestesuihkun tyhjääminen välikattoon antoi kymmenen minuuttia lisäaikaa. Oli viidestä minuutista kiinni, ettei Pohjola palanut, Heidi Kuja-Perälä lisää.
Pelastuslaitos saapui nopeasti paikalle. Kutteri oli onneksi niin tiivis, että tuli ei ollut vielä päässyt palamaan sen läpi. Jalasjärven yksikkö oli paikalla vartissa ja Seinäjoki kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Kun Heidi soitti hätäkeskukseen, siellä huomioitiin heti, että lähellä on saha ja asutusalue.
– Omalta kylältä Lohikosken Jari oli päivystämässä. Hän oli paikalla viidessä minuutissa. Hän tiesi ja tunsi talon, mistä olisi ollut vielä vakavammassa tilanteessa valtava apu. Kyllä tämä silti opetti sen, että palo- ja pelastussuunnitelmien täytyy olla ajan tasalla. Jos paikalla ei ole heti omaa väkeä, palokunta pystyy toimimaan niiden avulla, Heidi Kuja-Perälä perustelee.
Raportista näkyy, että ensimmäinen auto lähti kahden minuutin kuluttua hälytyksestä. Sammutusvaiheessa kutteri oli siitä hyvä, että se imi veden. Vesivahingot olivat ihan minimaaliset.
– Helpotus tuli siinä vaiheessa, kun Välimaan Jani sanoi, että kyllä tämä tästä sammuu. Ammattilainen tietää ja siihen oli helppo luottaa.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Pohjolassa käytiin vielä kahden tunnin välein tarkistamassa tilanne, ettei palo ollut syttynyt uudelleen.
Seuraavaksi odotettiin vakuutustarkastajaa, joka kävi Pohjolassa eilen. Käynnin jälkeen kattoon saa laittaa päälle jonkun tilapäisratkaisun. Valoja ei ole saanut laittaa saliin päälle.
– Koko valaistus täytyy nyt mennä läpi. Sähkötyöt on todennäköisesti tehty 1990-luvulla, kun taloa on remontoitu isommin.
Vahinko oli lopulta sinänsä pieni, mutta hyvä tuuri pelasti monessa kohtaa.
– Kaikki ovat hengissä, Salla summaa.
– Palokunnalla on sammutusvelvoite. Jos palo olisi roihahtanut välikattoon, täällä olisi sen jälkeen ollut lipimärkää. Olisiko täyskorvauskaan riittänyt siihen, että puoliksi palanut talo olisi saatu sillä rahalla korjattua? Se olisi ollut meille pahin skenaario, Heidi miettii.
Talous on syynä siihen, että Pohjolan tapahtumia ei ruvettu heti perumaan.
– Tuloja tarvitaan tämän korjaamiseen. Kun vakuutustarkastaja on käynyt, voidaan siivota paikkoja ja miettiä, miten edetään. Korjaamiselle tulee hintaa, mutta ilman taloa on vaikeampi kerätä tuloja, Salla Kurikka sanoo.
– Meillä oli monia muitakin hankkeita suunnitelmissa. Tämä siirtää niiden toteuttamista, kun sähköremontti ja jälkien korjaaminen nousevat etusijalle, Heidi Kuja-Perälä selvittää.
– Ei tätä olisi tarvittu, mutta kyllä tästä selvitään, Salla Kurikka tiivistää tilanteen.