Museovirasto ei puolla purkamista

Terhi Rintala

Kurikan seurakunta pyysi Museovirastolta lausunnon Jalasjärven siunauskappelin purkamisesta. Se on pyydettävä, koska kyse on yli 50 vuotta sitten käyttöön otetusta kirkollisesta rakennuksesta. Kirkkolain mukaan purkamiselle on saatava lupa Kirkkohallitukselta.

Museovirasto toteaa lausunnossaan, että siunauskappelin osalta on vielä tutkittava rakennuksen säilyttäviä ratkaisuvaihtoehtoja. Rakennuksessa on kuitenkin selviä korjaustarpeita, jotka kohdistuvat 1900-luvun jälkipuolella toteutettuihin rakenteisiin.

Tavoitteena tulee Museoviraston mukaan olla vanhan talvihauta-siunauskappelirakennuksen vaaliminen. Korjaus, jolla voi olla myös entistävä tavoite, mahdollistaisi myös rakennuksen käytön edelleen siunauskappelina.

Museovirasto korostaa, että nyt käytettävissä oleva arvio rakennuksen korjaushankkeen laajuudesta ja kustannuksista on vasta hyvin alustava. Se käsittää täydellisen peruskorjauksen, jossa uusittaviksi tulisi todennäköisesti myös kunnossa olevia rakenteita.

Museoviraston lausunnossa korostuu siunauskappelin yhteys Jalasjärven ensimmäiseen kirkkoon, joka sijaitsi samalla paikalla. Jalasjärven ensimmäisen kirkon alueella sijaitsevalla siunauskappelilla, entisellä talvihautarakennuksella on erityisesti paikallista ja kulttuurihistoriallista merkitystä. Purkaminen on ristiriidassa kohteen ominaispiirteiden vaalimisen ja suojelutavoitteiden kanssa.

Rekisteritietojen mukaan Jalasjärven kappeliseurakunnan ensimmäinen kirkko vihittiin käyttöön talvella 1725. Paljon nykyistä kirkkoa pienempi rakennus jäi pois käytöstä 1800-luvun alussa, kun uusi kirkko valmistui nykyiselle paikalleen.

Vanha kirkko purettiin vuonna 1812. Sen ympärillä ollut hautausmaa säilyi edelleen pääasiallisena hautausalueena. Hautausmaalle rakennettiin talvihauta, joka muistutti ainakin päädyltään viljamakasiinia. Siis sellaista, joka on tien toisella puolella Jalasjärven museon alueella.

Talvihautarakennus säilyi 1850-luvun alusta lähtien samanlaisena 1900-luvun alkuun saakka. Rakennus sijaitsi pääty maantielle päin, samalla paikalla kuin nykyinen siunauskappeli. Rakennusta nimitettiin sekä talvihaudaksi että multaushuoneeksi. Samoja nimityksiä käytettiin Jalasjärven kirkon viereisen hautausmaan vastaavasta rakennuksesta.

Talvihaudan seuraava merkittävä korjaus- ja muutosvaihe toteutettiin vuonna 1952. Hirsirunkoinen, ulkopuolelta 1900-luvun alkupuolella lautavuorattu rakennus kunnostettiin siunauskappeliksi, jonne mahtui 100 hengen saattoväki. Rakennus lämpöeristettiin ja varustettiin sähkökäyttöisillä lämmityslaitteilla. Kappelisali verhottiin puupaneloinnilla ja maantien puoleinen pääty sai kookkaan, kolmionmuotoisen yläikkunan.

Betonirunkoinen vainajainsäilytystila rakennettiin salin alle viimeistään vuonna 1952. On mahdollista, että se tapahtui jo pari vuosikymmentä aikaisemmin.

Siunauskappelia ajanmukaistettiin 1960-luvun lopulla. Museovirasto toteaa, että rakennuksen nykyasusta on silmämääräisesti helppo nähdä, että erinäisiä muutoksia ja korjaustoimenpiteitä on tehty vielä myöhemminkin. Vainajakylmiö on peruskorjattu vuonna 2000.

Rakennuksen hahmo muistuttaa pääpiirteissään edelleen vanhaa talvihautarakennusta, mutta nykyinen asu on kooste 1900-luvun puolivälissä ja sen jälkeen toteutetuista toimenpiteistä. Valitettavasti myöhemmät muutokset ovat tuoneet rakennukseen materiaaleja ja lisäyksiä, jotka ovat heikentäneet tai estäneet rakenteiden tuulettuvuutta ja aiheuttaneet kosteuden kertymistä tiettyihin paikkoihin.

Museoviraston lausunto korostaa vanhan talvihaudan merkitystä ja säilyttämistä. Sen sijaan rakennuksen alapuolella olevaan vainajakylmiöön ei suhtauduta samalla tavalla.

Vainajakylmiön poistuminen rakennuksen alta seurakunnan uuden kylmiö-hankkeen myötä helpottaa Museoviraston mukaan kappelirakennuksen alapohjan kosteusongelmien korjaamista ja mahdollistaa ilmanvaihdon suunnittelun kokonaan uudelleen.

Nykyisen vainajakylmiön kulkureitti on nykyajattelun mukaan hankala. Portaat ulkoa rakennuksen alustatilaan ovat entisellään, mutta liian jyrkät. Museovirasto toteaa myös, että vainajakylmiön kulkureitin muutos turvallisemmaksi edellyttäisi hautakortteliin ulottuvia kaivuita. Siunauskappelin molemmilla sivuilla lähimmät haudat ovat heti käytävän vieressä.

Museovirasto muistuttaa myös, että siunauskappelin alueeseen liittyy arkeologista potentiaalia, joka tulee huomioida rakennukseen kohdistuvissa suunnitelmissa. Mahdolliset vanhasta kirkosta maassa säilyneet rakenteet samoin kuin rakennusta ympäröivä kirkkomaa tulee huomioida jatkotoimenpiteitä suunniteltaessa.

Kaikissa toimenpiteissä, myös purkutoimissa, on varauduttava kirkon tai talvihaudan maanpinnan alaisiin rakenteisiin.