Kadonneen äänestäjän jäljillä

Terhi Rintala

Myönnän ihan suoraan, että tykkään vaaleista. Ihan kaikenlaisista vaaleista ja ennen kaikkea vaalimatematiikasta. Vaalien aatteellinen puolikin kiehtoo, mutta matikka on silti parasta.

Hyvää väittelyä on toki mukavaa seurata. Varsinkin silloin, kun pysytään asiassa, eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Usein oppii eniten siltä, jonka kanssa ei ole samalla kannalla.

Näissä vaaleissa nautintoa on tuntuvasti vähentänyt tuloksia välittänyt seurakuntavaalit.fi -sivusto. Sen anti on lähinnä iso kasvokuva valituista kirkkovaltuutetuista, jos aina sitäkään. Sivusto tarjoaa olemattomasti vertailutietoa edellisiin vaaleihin, eikä jaksanut edes pysyä pystyssä vaali-iltana.

Vertailutietoa on tarjolla lähinnä koko Suomen mittakaavassa. Harvalle se on tärkeintä, ja kuitenkin valtakunnallisten tietojen laskeminen edellyttää, että paikallista pohjatietoa on olemassa. Sitä ei vain tarjota.

Uusien luottamushenkilöiden osuus selvisi itse laskemalla. Seinäjoella uusia oli 15 eli 38,5 prosenttia valituista. Kurikassa valittiin 12 uutta valtuutettua, joiden osuus oli 44,4 prosenttia valituista. Aika lailla perusjuttuja muissa vaaleissa.

Vaalien ikävin uutinen tällaiselle vaali-intoilijalle oli jälleen äänestysprosentti. Koko maassa se putosi 12,7 prosenttiin ja Seinäjoellakin jäätiin ensimmäisen kerran alle 20 prosentin. Äänestämässä kävi vain 17,4 prosenttia äänioikeutetuista. Ympäri Suomea on maaseutupaikkakuntia, joilla äänioikeuttaan käytti alle 10 prosenttia. Pitäisikö olla huolissaan? Kyllä.

Kirkon laskevista jäsenmääristä on puhuttu jo pitkään. Jäsenkato vaikuttaa verokertymään, mutta kannattaisi miettiä vähän enemmän sitä, miten olemassa olevat jäsenet saadaan innostumaan toiminnasta. Vaalit ovat yksi sen muoto. Jos ei kiinnosta äänestää, kiinnostaako silloin muutenkaan?

Yksi suuri syy valtakunnallisesti lienee se, että seurakuntien hallinnosta tiedetään vähän. Eikä ihme, kirkkoneuvostojen pöytäkirjat eivät ole meille toimittajillekaan helposti saatavilla kaikissa seurakunnissa. Tosi monessa seurakunnassa esityslistoja ja pöytäkirjoja pantataan tiskin alla, vaikka hallintolain julkisuusvelvoite edellyttäisi toista. Pöytäkirjan julkaiseminen puolen vuoden päästä on lähinnä kosmetiikkaa.

Lapuan tuore piispa kokosi lokakuussa paikallislehtien päätoimittajia saman pöydän ääreen. Tämä aihe nousi jälleen esiin siellä - osa seurakunnista toimii niin kuin pitäisi, toiset eivät välitä noudattaa lakia.

Piispa lohdutti, että kirkkolakiin tulevat muutokset pakottavat lähivuosina nekin toimimaan oikein, jotka eivät ole tähän mennessä julkistaneet pöytäkirjojaan. Onko silloin jo myöhäistä? Ovatko äänestäjät kaikonneet, kun eivät tiedä, mihin tehtäviin vaaleissa ehdolla olevia äänestetään?