A-
A+
Terhi Rintala
Aino Keski-Liikala, 7 vuotta, on jo tottunut sienestäjä. Tarkkasilmäinen tyttö huomaa kangasmetsästä parhaat yksilöt ja tietää, mitä sieniä ei kannata poimia.
– Katso mummu, kuinka hieno, Aino osoittaa kärpässientä.
– Onhan se hieno. Se on niitä sieniä, jotka ovat vain nähtäväksi, Kaisu muistuttaa.
Aino kulkee mummun seuralaisena sienimetsässä jo kolmatta vuotta.
– Tykkään sienistä ja sienien keräämisestä, tyttö ilmoittaa topakasti.
Kaisu Keski-Liikala tutustui itse sieniin jo lapsena.
– Äidin kotona Luopajärvellä oli sotavuosina karjalaisia, ja hän oppi heidän kauttaan poimimaan kangasrouskuja. Sitä käytettiin meillä ruskeassa kastikkeessa. Vahva sieni sopii siihen hyvin, kun kastikkeessa riittää omaakin makua.
Lapsuudenkodissa sieniä hyödynnettiin ahkerimmin loppukesällä ja syksyllä, kun sienet olivat tuoreita. Niitä myös suolattiin talven varalle.
– Suolaaminen on helppo tapa säilöä sieniä, kun pakastin täyttyy myös marjoista.
Sienessä Kaisu on käynyt koko elämänsä, mutta muutto Peräseinäjoen Kalajärvelle parikymmentä vuotta sitten vei keruun aivan uudelle tasolle.
– Kalajärvi on sienitaivas. Järvi suojaa, eikä pakkanen tule niin aikaisin kuin muualle. Täältä löytyy karvarouskuja, tatteja ja haperoita, Kaisu luettelee esimerkkejä.
Viimeksi pakastimeen pistettiin herkkutatteja ja suppilovahveroita.
Suurin este sienestämiselle on monen kohdalla se, että sieniä ei tunneta riittävästi. Parhaiten oppii, kun pääsee sienimetsään kokeneen sienestäjän seurassa.
– Kokenut sienestäjä osaa neuvoa eri kehitysasteet ja tietää, mitä sieniä ei kannata enää poimia. Tosiasia on, että sienestäessä ei saa luulla, vaan pitää tietää. Viisas sienestäjä ottaa aina varman päälle.
Ravitsemusalan asiantuntijana työskennellyt Kaisu neuvoo tutkimaan sienten kuvia useammista eri lähteistä ennen sieniretkeä.
– Kuvissa voi sienen lakin väreissä olla suuria eroja sen mukaan, minkä ikäisenä sieni on kuvattu. Kannattaa myös opetella yksi sieni kerrallaan. Kun sen tunnistaa varmasti, voi opetella seuraavan.
Sieniä ei kannata poimia heti sateen jälkeen, sillä sade vie sienistä väriä. Esimerkiksi koivuhaperon vihreää väriä ei erota yhtä helposti.
Sienestämisen suosio on kasvanut kasvisruokavalioiden yleistymisen myötä, sillä sienet ovat tärkeitä proteiinin lähteitä.
– Tämä on ollut erittäin hyvä sienivuosi. En muista, että olisin nähnyt esimerkiksi herkkutatteja koskaan aikaisemmin näin paljon.
Lämpö on tärkeää. Kun kelit jäähtyvät, uusia sieniä ei nouse enää kuin rouskujen kohdalla. Suurin kasvuryntäys onkin tältä vuodelta jo ohi, kun yöpakkaset ovat vierailleet pariin otteeseen.
Sieniä Kaisu käy etsimässä vähintään joka toinen päivä.
– Yritän poimia ne pieninä, sillä sienet ovat silloin herkullisimmillaan.
Sieniin kuten kaikkiin muihinkin ruokiin täytyy totutella.
– Hyvä sääntö on, että täytyy maistaa kymmenen kertaa ennen kuin tietää varmaksi, pitääkö mausta vai ei.
Aino nyökkää vieressä ja tarkistaa, mitä sieniä jauhelihapihveihin on tällä kertaa laitettu.
– Tästä mä tykkään, tyttö antaa tuomionsa.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely