Rosvopaisti ei ole hätäisen sapuskaa

Terhi Rintala

Lauantai kääntyy jo illaksi, kun Kihniänkylän Sampolan pihamaalla odotellaan rosvopaistin kypsymistä.

– Ei tässä nälkä pääse tulemaan, kun koko päivän on syöty, Mika Kalakoski naurahtaa.

Kihniänkylän Nuorisoseuran puheenjohtaja Pertti Saarinen kuvailee rosvopaistia pilottikokeiluksi.

– Katsomme, voisiko tästä kehitellä tapahtuman. Ideana olisi yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Meille se on toteutunut tänään hienosti, juuri niin kuin ajateltiin.

Tulta ilman tikkuja

Jo perjantai-iltana kokeiltiin, miten tulen saa syttymään ilman tikkuja.

– Täällä oli naapurustoa koolla. Moni ei ollut koskaan nähnyt, miten tuli sytytetään ilman tikkuja, Pertti Saarinen kertoo.

– Teimme tulet 9-12 eri keinolla, Mika Kalakoski jatkaa.

Samalla mallilla jatkettiin lauantai-aamuna. Kivihautaan sytytettiin tuli puoli kahdeksan jälkeen tuluksilla. Pieni tihkusade ei haitannut.

– Ei ole ehditty katsella kelejä, Pertti Saarinen naurahtaa.

Kaikki osat käyttöön

Mika Kalakosken sukujuuret ovat Kihniänkylässä. Ilmatieteen laitoksen Etelämantereen tutkimuksen eli Finnarp-operaatioiden päällikkönä työskentelevä Kalakoski on tottunut liikkumaan luonnossa. Luonto- ja eräoppaan koulutuksen myötä kunnioitus luontoa kohtaan on lisääntynyt entisestään.

– Eläimen arvostaminen on sitä, että siitä käytetään kaikki osat.

Lauantaina tapahtumaa varten hankitusta karitsasta käytettiin ensin sydän ja kieli, maksat ja fileet. Kylkipalat jauhettiin lihamyllyssä ja savustettiin padassa leppälastujen kanssa. Päivän mittaan ehdittiin valmistaa verilettuja ja saslikia.

– Nopeimmin kypsyvät osat käytettiin heti.

Kaslerit, paistit ja lavat päätyivät rosvopaistiksi.

Maauunissa

Matkoillaan eri puolilla maailmaa Mika Kalakoski on syönyt lammasta monessa muodossa.

– Olen painanut oppeja mieleeni. Hyvä ruoka on usein yksinkertaista. Tuoreet, hyvät raaka-aineet ovat keskeisiä.

Rosvopaistia varten tehtiin maauuni luonnonkivistä.

– Suomi on ainoa maa, jossa sitä sanotaan rosvopaistiksi. Muualla puhutaan maauunista, Kalakoski huomauttaa.

Ruokaa on tehty tällä tavoin kivikaudelta saakka. Keski-Aasian vuoristoissa se on edelleen tyypillinen tapa valmistaa lammasta. Kihniänkylässä lehdeksinä käytettiin leppää tai koivua.

– Se on vieraissa olosuhteissa ainoa sääntö, mikä pitää muistaa eli käyttää vain sellaisia kasveja, mitkä tuntee. Silloin ei sekaan eksy myrkyllisten puiden lehtiä.

Ei kiirettä

Kun ilta etenee, ei uunin avaamiseen ole hirveä kiire. Mika Kalakoski arvioi, että kypsymässä on ehkä 4,5 kilon verran rosvopaistia.

– Kypsyminen vie vähintään 4-5 tuntia. Vaikka se olisi maauunissa pidempään, paistille ei voi tapahtua mitään huonoa.

Maauunissa on koivuhalot reunoilla ja lehdeksiä alla. Paisti on käärittynä sanomalehteen ja leivinpaperiin.

– Seurasimme, mistä tulee höyryä ja peittelimme aukkoja. Lämpöä on todennäköisesti 100 astetta. Paisti saa muhia rauhassa, sillä karitsan liha on jo valmiiksi pehmeää.

Hitaassa kypsymisessä on oma viehätyksensä.

– Tässä ei saa olla kiire, eikä miettiä muuta. Pitää elää hetkessä, kun tällaista tekee, Mika Kalakoski summaa.

Viereisessä valurautapadassa kypsyvät kasvikset – lanttua, sipulia, naurista, porkkanaa ja bataattia. Valurautapadan päällä palaa tuli, joka johtaa lämpöä ympäri astian.

Kalakoski on nauttinut tappaisista eli tähän saakka käytetyistä osista.

– Ne ovat olleet tosi hyviä, etenkin veriletut. Jos pitäisi miettiä, syökö yksin verilettuja vai vaihtaako sen yhdessä vietettyyn aikaan, pitäisi miettiä tosissaan, hän naurahtaa.

– Parasta on ollut yhdessäolo – ja hyvä ruoka, Pertti Saarinen tiivistää.