A-
A+
”Onhan tämä viime kesän ja hiljaisen talven jälkeen taas aivan mahtavaa.”
Jari Vierula
– Nyt on tosi hyvä fiilis. Ei haittaa, vaikka olen täällä aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä, sanoo Jani Manni Ravintola Kalajärvestä.
Hän on hyvillä mielin, sillä aurinko paistaa täydeltä terältä, koronarajoitukset ovat helpottaneet ja ihmisiä vilisee uimarannalla ja ravintolassa. Aurinko on alueen paras mainostaja.
– Onhan tämä viime kesän ja hiljaisen talven jälkeen taas aivan mahtavaa. Korona vei meiltä esimerkiksi pikkujoulusesongin aivan täysin. Ensi jouluksi on taas luvassa ohjelmaa yhteistyössä Peräseinäjoen Pennihäiden kanssa.
Manni huomioi, että Kalajärvellä alkoi vilkastua juhannukselta. Sen jälkeen on ollut tasaista vilinää. Koronarajoituksista hänellä on selkeä kanta. Ne ovat paikallaan, mutta eivät kohtele eri aloja tasapuolisesti.
– En ymmärrä sitä, että vain ravintoloihin on asetettu tiukat rajoitukset. Mielestäni varsinkin ruokaravintolat ovat kärsineet aivan kohtuuttomasti koronarajoituksista.
Kalajärvellä on investoitu tänä kesänä 18-rataisen Puistogolf-alueen uuteen pinnoitteeseen. Manni harmittelee sitä, että alun perin homman piti olla valmista jo toukokuussa, mutta työt venähtivät pitkälle kesään.
– Nyt pinnoitetyöt ovat valmiina ja vielä tehdään maisemointitöitä. Pelaamaan kuitenkin jo kentälle pääsee.
Kalajärvelle saapuneita vapaa-ajan viettäjiä hemmotellaan tulevaisuudessa uusilla aktiviteeteillä, sillä alueelle rakentuu syksymmällä frisbeegolfrata. Se on suunnitteilla alueen kuntoradan maisemiin.
Aktiviteetteihin kannattaa satsata, sillä Manni on huomioinut korona-aikana erityisesti lapsiperheiden löytäneen viereisen karavaanarialueen. Lapsiperheiden vetonaulana uimarannalla on myös vesiliukumäki.
Kalajärven virkistysalue on myös paikkakunnalla iso työllistäjä. Manni laskee, että Ravintola Kalajärven palkkalistoilla on lähes parikymmentä työntekijää.
Seinäjoen kaupungin kanssa yhteistyö on pelittänyt hyvin, mutta yksi iso ongelma hiertää kengässä. Kalajärven uimarannalla ei ole uimavalvojaa, jollainen on esimerkiksi Seinäjoen Kyrkösjärvellä ja Tanelinlammella. Se on selkeä puute, sillä Kalajärvi on Seinäjoen suosituin matkailukohde.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely