A-
A+
”Yrityksen erityisosaamista ovat erikoiskuljetukset, sillä kyydissä saattaa olla niin leveää kuin pitkääkin teräsrakennetta.”
Jari Vierula
– Verkostoituminen on kuljetusalalla ehdoton edellytys. Vuosien saatossa olemme löytäneet hyvät yhteistyökumppanit eri puolilta Suomea, painottaa toimitusjohtaja Juhani Männikkö.
Yhteistyökumppanien avulla onnistuvat muun muassa ajojärjestelyt siten, että yrityksen autot eivät ajele tien päällä tyhjänä, vaan lastia on niin meno- kuin tulomatkalla.
Kun Pinewood Globalin (PwG Oy) kuljetuskalusto on liikenteessä, niin kyydissä on lähes aina metallia, mutta toki muutakin kuljetetaan.
Yrityksen suurin työllistäjä on kuljetukset teräsrakentaja Nordecin Peräseinäjoen tehtaalta. Toiminnan toisena tukijalkana ovat kuljetukset Vuosaaren satamasta, josta kuljetetaan maahan laivattua rautaa alan toimijoille ympäri Suomea.
– Ajoja on pääosin Suomeen ja Pohjoismaihin. Nordecin kuljetukset suuntautuvat Peräseinäjoelta aina sinne, missä kulloinenkin rakennusurakka sijaitsee.
Yrityksen erityisosaamista ovat erikoiskuljetukset, sillä kyydissä saattaa olla niin leveää kuin pitkääkin teräsrakennetta. Yritys hoitaa myös lastaukset omalla trukkikalustollaan. Erikoiskuljetuksissa tarvitaan kuljetuksiin soveltuvan kaluston lisäksi liikenteenohjausta ja reitin suunnittelua.
– Pisimmät kuljetukset ovat olleet 40 metrin pituisia ja leveimmät 7 metrisiä. Peräseinäjoen kiertoliittymästä vielä mahdutaan jotenkin menemään, mutta esimerkiksi Seinäjoen ohikulkutien kiertoliittymistä ei pitkällä yhdistelmällä pääse.
Yrityksellä on neljä kuorma-autoa vetoajoneuvoina, tusinan verran erilaisia perävaunuja ja järeä trukki lastaukseen.
PwG Oy on perheyritys, jossa ovat omistajina perustaja Juhani Männikkö ja pojat Juuso ja Petri Männikkö. Mukana on myös tytär Eveliina Männikkö, joka hoitaa konttorityöt, sekä kokonaisuudessaan erikoiskuljetusten liikenteenohjauksen. Juhani ja Petri ajavat kuljetuksia, Juuso puolestaan huoltaa ajoneuvot yrityksen korjaamohallissa ja lastaa trukilla. Oman väen lisäksi yritys työllistää neljä työntekijää ja myös alihankkijoita käytetään.
Yrityksen historia juontaa 39 vuoden taakse, jolloin Juhani Männikkö osti tiehöylän ja aloitti yrittäjänä. Talvisin oli tierakennuksia ja kesäisin hän oli asfalttitöissä tekemässä pohjia. Työt olivat silloisen Vaasan läänin alueella.
Talvet olivat välillä hiljaisempaa aikaa, joten hän päätti vaihtaa alaa ja aloitti metsäkoneurakoitsijana. Metsähommissa vierähti monet vuodet ja urakkaa oli Venäjällä asti. Työtahti oli tiivistä.
– Oikein hyvät metsäkoneet kävivät tauotta vuorokauden ympäri niin, että vain joulupäiväksi kone pysähtyi. Kuskit vain vaihtuivat, mutta kone kävi, Juhani muistelee.
Metsäkonealan taksat alkoivat sittemmin olla sen verran matalalla tasolla, että hän päätti myydä koneet. Jo metsäkoneiden aikaan hänellä oli kuljetuskalustoa. Metsäkoneiden myynnin jälkeen ajeltiin pari vuotta kuljetuksia, jonka jälkeen ostettiin kalusto ja liiketoiminta kuljetusliike Mantilalta. Siitä lähti nykymuotoisen PwG Oy:n toiminta.
Yrityksen englanninkielinen nimi Pinewood Global viittaa yrittäjien sukunimeen Männikkö (pinewood=mänty).
Yrityksen toimitilat sijaitsevat Peräseinäjoen teollisuusalueella kivenheiton etäisyydellä Nordecin tehtaasta, josta kuljetukset starttaavat.
– Se on meille iso asia, että kuljetukset lähtevät aivan naapurista. Olisivathan kustannukset aivan eritasolla, jos pitäisi ensin ajaa 150 kilometriä lastaukseen, Juhani toteaa.
Yritys pystyy myös hillitsemään kustannuksia omalla huoltotoiminnalla. Vetoautoja joutuu aina silloin tällöin uusimaan. Yritys on vuosien kokemuksella oppinut, mikä on autojen hankinnassa kannattavin tapa toimia.
– Ostamme uuden auton ja ajamme sen loppuun. Se on kannattavinta, sillä autoja vähän väliä vaihdellessa menisi joka kerta oma osuutensa kauppiaalle.
PwG Oy:n autoihin kertyy vuositasolla noin 100 000 kilometriä ja autot uusitaan noin 1,0–1,3 miljoonan ajokilometrin jälkeen.
Männiköt katsovat yrityksensä tulevaisuuteen luottavaisina. Koronapandemia rajoituksineen on iskenyt lujaa monelle alalle, mutta PwG Oy:ssä rajoitukset eivät ole aiheuttaneet hankaluuksia. Juhani Männikkö arvelee, että aivan samaa tahtia mennään nyt kuin viime vuonnakin.
Perheyrityksessä ollaan tekemissä toistensa kanssa niin töissä kuin vapaa-ajalla, mutta Männiköt toteavat, että riitoja ei ole ollut ja hyvin on pärjäilty.
– Yllättävänkin hyvin on mennyt. Homma sujuu, kun kaikilla on yrityksessä oma tontti hoidettavana.
Peräseinäjoen Yrittäjät ry myönsi Pinewood Global Oy:lle Vuoden Yrittäjä -tunnustuksen.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely