A-
A+
RitolaHalli täyttyi viikonloppuna pöytätennispelaajista, kun D- ja E-luokkien pelaajat kokoontuivat taistelemaan Suomen mestaruuksista. Kilpailuissa nähtiin monenikäisiä pelaajia, jotka erilaisilla pelityyleillään taistelivat voitoista.
D-luokan kaksinpelissä Peräseinäjoen Toiveen Esa Wallius onnistui pääsemään puolivälierään asti, jossa hän kiusasi nopealla blokkipelillään vaasalaisen Kotirannan Kunnon nuorta Aleksi Ikolaa. Ikola joutui taipumaan välierässä Oulun nuorelle Akseli Pitkäselle, joka voitti finaalissa 40 vuoden tauon jälkeen pöytätenniksen pariin palanneen entisen A-luokan pelaajan, PT-Helsingin Jouko Mikkolan. Ikolan lisäksi pronssille pääsi tämän seurakaveri, Mikkolalle semifinaalissa hävinnyt Sam Levander.
D-luokan nelinpelissä nähtiin ensimmäinen eteläpohjalaismitali, kun Kurikan Visan useamman viisieräisen tahkonnut pari onnistui saamaan pronssia eikä kirkkaampikaan mitali ollut kaukana, sillä he johtivat luokkavoittajia Mikkolaa ja Turun Pyrkivän Pekka Salokannelta viidennessä erässä 10-6.
Finaalissa Pitkänen ja Ylikiimingin Nuijamiesten Uno Ridal eivät mahtaneet voittajille mitään. Välierässä heille hävinnyt pari Ikola ja Levander nappasi toisen pronssisijan.
E-luokan kaksinpelissä odotettiin PeTolaismitaleja. Juha Julmalan, Antti Kuivisen ja Juhani Tevaniemen jäätyä alkupooleihin saatiin keskittyä jännittämään Kai Asunmaan puolesta. Hän voitti puolivälierässä Seinäjoen Sisun Vesa-Matti Repetin varmistaen pronssimitalin, mutta välierässä luokkavoittaja Ylivieskan Pöytätennisseuran Esa Haikonen oli parempi. Myös kaksi vuotta sitten Seinäjoella Asunmaan jätti E-luokan SM-pronssille YPTS:n toholammilaisvahvistus, sillä kertaa Toivo Määttälä.
Finaalissa Haikoselle taipui Kuopion Pöytätennisseuran Juha Kulju, joka oli juuri jättänyt YNM:n puolustuspelaaja Oskari Honkavaaran pronssille.
Nelinpelissä Juha Julmala pelasi Pietarsaaren Halexin Byron Papakastrisiosin kanssa, mutta noutaja tuli puolivälierässä, kun Asunmaa ja KurVin jurvalaistykki Ville Tuomela olivat varmalla sijoittelullaan parempia kuin hyökkäyspeliin nojanneet nuoret.
Asunmaan mitali kirkastui nelinpelissä hopeaksi, kun semifinaalin viidennessä erässä kaatuivat Halexin Christoffer Pörn ja Mikael Sundkvist. Finaalissa Repetti ja Kulju olivat parempia erin 3-2. He olivat voittaneet välierässä Honkavaaran ja Oulun Pöytätenniksen Vitali Trofimovin.
Ajankohtaista
Uusimmat
Kysely