Lämpimiä muistoja

Terhi Rintala

Syksyllä 1956 Mantilan koululle saatiin uusi opettaja. Seija Niemelä oli vastikään valmistunut Hämeenlinnasta ja saapui koevuosille.

– Kolmeopettajaisella koululla minun lisäkseni olivat opettajina Lauri Mäkelä ja Hilda Joutsalo.

Molemmat asuivat kylällä, joten Niemelä oli ajoittain ainoa koululla kortteerissa ollut opettaja.

– Osa opettajan palkkauksesta tarjottiin peltona ja mahdollisuutena pitää navetassa eläimiä. Kumpaakaan minulle ei ollut, vaikka maalaistyttö olinkin. Nuorelle opettajalle leipätyössä oli kylliksi.

Työyhteisöön kuului myös keittäjä-vahtimestari.

– Eeva Pakkala oli aluksi keittäjänä, ja sitten tilalle tuli Saima Merivirta.

Yhteys Jalasjärvelle on säilynyt vuosikymmenten ajan, sillä Niemelä ystävystyi Eila Kiviluoman kanssa. Ystävyys on jatkunut Eilan tyttären Sinikka Puskalan kautta.

– Sinikka ihastui Seijaan meidän paapan hautajaisissa, vaikka ei ollut vielä edes koulussa, vanhempi sisar Marja Pentti kiusoittelee.

– Juu, minusta Seija oli niin ihana, eikä mielipide ole siitä muuttunut, Sinikka Puskala myöntää hymyillen.

Hyvässä muistissa

Niemelää kuunnellessa on pakko ihailla hänen tarkkaa muistiaan. Vuosikymmenten takaiset muistot ovat kirkkaina mielessä, eikä oppilaiden nimiä tarvitse kaivella esiin.

– Mantilan vuodet olivat hyviä. Niitä muistaa mielellään, Niemelä arvelee hyvämuistisuuden syyksi.

Toki kyse on muustakin. Ensi helmikuussa tulee täyteen 90 vuotta, ja Seija Niemelä on aamusta autoillut itse Jyväskylästä tapaamaan perheystäviä Jalasjärvelle. Kun on hyvävoimainen, jaksaa paljon. Muistin tukena ovat valokuvat.

– Jalasjärvelle lähtiessä nappasin nopeasti mukaan pari albumia, kun ajattelin, että niitä olisi mukava katsella, Niemelä juttelee.

Kerrottakoon kuitenkin, että kuvien alle ei ole kirjoitettu niissä esiintyvien oppilaiden nimiä. Ne Niemelä pystyy luettelemaan ulkomuistista.

Kansakoulu-kierroksella

Jalasjärvellä Niemelä viihtyi opettajana 11 vuotta. 1960-luvun puolivälin jälkeen kansakouluja ruvettiin lakkauttamaan, ja opettajan virat vähenivät muutenkin. Niemelä oli tullut Mantilan koululle viimeksi, joten hän joutui lähtemään.

– Päädyin Tesomajärven koululle Tampereelle, missä opettajia oli 32 ja lapsia toistatuhatta. Se oli ihan eri maailma kuin kyläkoulu Jalasjärvellä.

Kun Seija Niemelä tuli Jalasjärvelle, kouluja oli 34.

– Montakos niitä on nyt? hän kysäisee.

– Viisi kylillä ja kirkonkylän koulu, Matti Puskala laskee.

Pitäjän kaikki kansakoulut tulivat Seija Niemelälle tutuiksi, sillä hän kävi jokaisella.

– Olin opettajayhdistyksen sihteerinä, ja sitä kautta sain hyvän syyn käydä kaikilla kouluilla. Minulla oli auto ja tykkäsin ajella eri puolille pitäjää. Se oli mielenkiintoista.

Pyörien päällä

Pari sanaa autoista muutenkin. Seija Niemelä on aina viihtynyt ratin takana.

– Ensimmäisinä vuosina ajoit mopolla, Sinikka Puskala muistaa.

Niemelä kävi tapaamassa vanhempiaan Virroilla. Tulipalopakkasilla hän joutui kerran pysähtymään Kalakoskella, että pääsi taloon lämmittelemään.

– Jalat meinasivat jäätyä, Niemelä selittää.

Virroille oli matkaa 78 kilometriä, joten mopo sai tehdä tilaa autolle jo 1960-luvun alussa.

Auto oli kansakoulunopettajalle tarpeen muutenkin.

– Se oli sellaista sekatyöläisen hommaa, moneen piti tarttua. Kun oli auto, pääsi myös lasten kanssa retkeilemään.

Haaveista totta

Marja Pentti ja Sinikka Puskala muistavat Seija Niemelän opettaja-ajat toimeliaina vuosina.

– Voitimme koulujen väliset hiihtokilpailutkin.

– En ollut itse urheilija, mutta nautin lasten innosta. Välituntilatua hiihdettiin talvisin ahkerasti, Niemelä perustelee.

Kun oppilaat innostuivat retkistä, opettaja järjesti mahdollisuuksia. Joku heitti ilmaan, että linja-auton ja junan jälkeen olisi kiva mennä lentokoneellakin.

– Moni perhe ajatteli silloin, että se voi jäädä ainoaksi lennoksi. Kerättiin rahaa. Mentiin Vaasaan ja lennettiin sieltä Poriin. Haaveet oli tehty toteutettaviksi.